Alkoihan se sitten, formula 1. Alku ei ollut ihan sellainen kuin odotin. Harmillisia takaiskuja Kimin ja Heikin osalta. Sydän syrjällään sai katsella Kimin ja Heikin hetkellistä taistoa, olin ihan varma että jompikumpi osuu toiseen ja toinen menee pihalle. Onneksi eivät osuneet, mutta toinen joutui silti pihalle. Taisi Kimi vähän innostua liikaa kun sielä edessä olikin maamies, tuli vähän ylimääräistä jännitystä. Mutta niin sitä tuli tälle katsojallekkin. Noh, viikonloppu meni Kimin osalta pieleen, mutta onneksi se oli vasta ensimmäinen kisa! Ens viikonloppuna on sitten taas toiset kuviot... Heikin kausi alkoi jokatapauksessa kivasti, harmillinen takaisku oli se kun turva-auto pamautti siihen eteen todella ikävään väliin ja hienostihan Heikki Alonson ohitti ja kytki sitten nopeusrajoittimen päälle ja päästi Alonson ohitseen...noo, semmosta sattuu!

Mut löytyihän sieltä tämä puolikas suomalainen valopilkku. Nico ajoi hienosti kolmanneksi. Oli ilo katsella sitä iloa ja riemua, hienoa hänelle. Hieman rupesi ärsyttämään tämä Hamilttonin "Isoveli-kompleksi" ja Nicon ns. hyysääminen. Olisi hän sitten voinut hellyyden puuskassaan nappasta Nicon hatun pois päästä kun maammelaulu alkoi soimaan. Pieni moka Nicolta, mutta annetaan se hänelle anteeksi. Toinen oli niin täpinöissään että unohti hyvät tavat.

Mäkihyppykin saatiin sitten päätökseen. Hienon kauden Janne veti ja Happonenkin taas piristyi kauden loppua kohti. Ja Nikunen, upea valmentaja sai hienon lähdön. Valitettavasti en nähnyt tapahtumia livenä, mutta netistä tätä lähtöä sitten katselin. Kyynel vierähti silmääni katsellessani kun Tommi oli niin liikuttunut. Eipä saanut muut vetäytyvät valmentajat noin upeaa lähtöä, siis kaiken kansan nähden. Hieno ele maajoukkueen miehiltä. Nyt jäädään odottamaan Janne Ahosen päätöstä, toivon niin sydämmeni pohjasta että vielä jatkaisi. Harmi että mun sydäntä ei varmaan tässä asiassa kuunnella! :)

Kiitos Tommi upeasta valmennusurastasi Suomen johdossa ja paljon onnea tuleviin koitosiin! Kiitos!